sunnuntai 6. toukokuuta 2012

★ Juhlapostauksen KUVAKILPAILU ★


Aurinkoista kesäpäivää kaikille! :---3


Nyt on siis juhlapostauksen aika! öwö Kiitos kuuluu kaikille lukijoilleni :--3

Elikkäs, tähän juhlapostaukseen päätin tehdä jonkinlaisen kilpailun. öwö
Huomasin, että hirmu monet ovat tehneet jonkinlaisen kuva-kilpailun. Se oli mielestäni hyvä aihe ommalle kilpailullenikin. :--3


Aiheena on: KUKKAIS KESÄ! <3


Alla kaksi itseottamaani kuvaa aiheesta:







Monia varmasti mietityttää, että "eihän meidän pihassamme ole mitään kukkasia". Kukkien ei siis tarvitse olla elävässä muodossa kuvassasi. Riittää kun vaikka puet nukkesi ylle kukka-kuvioisen mekon, tai muuta sellaista. Kunhan vain kukka esiintyy kuvassasi jossain muodossa, on se sitten vaikka muokattu kuvaan tai nukkesi kantaa kädessään somaa kukkakimppua. : )
Kunhan vain saat kuvaan kesäisen fiiliksen ja sen pienen kukkasen nwn


Säännöt:
• Kuvassa on esiinnyttävä "kukka" jossain muodossa (:
• Kuvassa ei voi esiintyä pelkkä kukka, vaan kuvassa on oltava myös nukkesi C:
Osallistujien on oltava blogini lukijoita öwö


Ohjeet:
• Kuvan otettuasi, pistä se blogiisi, ja laita sinne myös blogini osoite/linkki 
• Kun olet laittanut kuvan ja linkin blogiisi, kommentoi tätä postausta laittamalla blogisi osoite kommenttiin. 
Sinun ei tarvitse antaa osallistuessasi sähköpostiasi. (: 
Aikaa on 13.5 asti ^.^ Silloin valitaan voittaja-kuva!


Voittaja saa:
- Kilpailu-kuvansa laitetaan blogini sivupalkkiin blogiasi mainostamaan 3 viikoksi :---)
- Liityn voittajan lukijaksi nwn
- Luen ja kommentoin postauksiasi erittäin ahkerasti owo
- Sekä tietenkin lämpimät onnittelut! :--3


Eikun vain osallistumaan! 

Ja luethan ohjeet tarkasti (:
Onnea kilpailuun! =^.^= 


-Melli, Rosa & Nick




30 kommenttia:

  1. Noms, täytyyhän tuohon osallistua~ Katsotaan, saanko mitään aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Hohoo, osallistun:) Kuva tulee blogiin piakkoin, laitan tänne linkin sitte.

    VastaaPoista
  3. Osallistun! c:
    Kuvan löydät täältä : http://mydollworldd.blogspot.com/2012/05/kuva-kilpailuun.html

    VastaaPoista
  4. Osallistun :D
    Kuva on täälläpäin dollworldx.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Kuva löytyy täältä:

    toinenmaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. TÄÄL LAPISSA ON VIEL LUNTA! SAATHANA! ;A; Ensiis voi osallistua laisinkaan tähän kipailuun, vaikka haluaisin. >:<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi :( Mutta ei se lumi sinua osallistumasta estä ^^ Onko nukellasi mm. jotain kukkakuvioista mekkoa, tai muuta sellaista? Ei sen kukan aidossa muodossa tarvitse olla, kunhan kukkanen esiintyy kuvassasi jossain muodossa :--3

      Poista
    2. osallistu7n, kuva löytyy osoitteesta http://nequeodormire.blogspot.com/ :)

      Poista
  7. Osallistun :3 Kuva löytyy täält ^^
    http://myrainbowparadise.blogspot.com/2012/05/kisakuva-3.html

    VastaaPoista
  8. Hienoa, jo monta osallistujaa ja kaikkien kuvat ovat aivan huippu hienoja :--3

    VastaaPoista
  9. Osallistuuuun!!
    http://pullipbl0g.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Osallistun tietenkin! owo Ihana kisa ja kiva aihe.
    Tänne laitoin kuvan------> http://eltsunpullipblogi.blogspot.com/2012/05/pullip-momenton-kuvakisaan.html

    Ei muuta ku onnea kaikille. ; )

    Nukkeblogini~ http://eltsunpullipblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Osallistuin kuva tuolla: http://munecasdelamagia.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun osallistuit, mutta sun olis pitänyt lukea säännöt tarkkaan. .__.
      Koska säännöissä lukee, että pitää olla lukija, että saa osallistua. (: Joten, en käytännössä vois nyt hyväksyä sun kuvaa kilpailuuni, ennen kuin liityt lukijaksi, sillä säännöt on säännöt ja ne on kaikilla samat C: Toivoisin, että silti osallistuisit, ja liittyisit ensin lukijaksi ((;

      Poista
    2. aijaa mä luulin et oisin ollu jo sun lukija ja ny mä en si ees jostain syystä pysty liittyy sun lukijaks :(

      Poista
    3. Jospa kokeilist uudelleen? Ainakaan mun lukijaluettelossa eikä sun luettavien blogien luettelossa näy, että olisit mun lukija.. :O

      Poista
    4. mukku tos ei näy sitä lukijat jutus niit juttui ja ...

      Poista
  12. Osallistun. ^^
    Kuva löytyy tän postauksen LOPUSTA, ettet ihmettele. :D
    http://rakkaudellapullip.blogspot.com/2012/05/shoot-varoitin-sinua-kuolleista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) ja oon super pahoillani etten osallistunut sun kisaan silloin. )): Jotenkin ei ollut aikaa kuvaamiseen, kun oli kokeita ja muita, sori siis siitä D:

      Poista
    2. Ei se tietenkään mitään haittaa, eihän siihen mikään pakko ollu osallistua tietenkään. ;) Ymmärrettäväähän se on, että on kaikenlaisia koulukiireitä yms. n__n

      Poista
  13. Osallistun ~
    Kuvani täällä: reneeofcute-wwwreneenblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
  14. Voi kuinka paljon teitä on ♥ Tulee olemaan vaikea päätös, kun kaikki kuvat ovat yliupeita ^^
    Vielä on muutama päivä aikaa, kaikki vain osallistumaan ~ ((:

    VastaaPoista
  15. Osallistun heti kun vain pystyn :3 Hieno blogi sulla! ;)

    VastaaPoista
  16. Näinkin pian osallistuin ;) Joo, eli tässä tämä öwö

    http://nukensydan.blogspot.com/2012/05/kuva-kuvakisaan.html

    VastaaPoista
  17. Täällä mun kilpailukuva nwn Ja toki lukijaksi saa liittyä jos haluu ;3

    http://dolldoc-ebu.blogspot.com/2012/05/kilpailukuva-owo-ilmoitus.html

    VastaaPoista
  18. Osallistun kilpailuun, tässä kuvani:
    http://lune-clover.blogspot.com/2012/05/moii-sori-kun-postauksia-ei-ole-tullut.html

    Ps. Ihana aihe! >w<

    VastaaPoista
  19. Osallistuin, ja kuvani löytyy tästä blogista:
    http://doldiarystories.blogspot.com/

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Kiva aihe tässä kisassa. Osallistun. Kuvani täällä:
    http://mammamiiau.blogspot.com/2012/05/kuva-kukkaikisaan.html

    VastaaPoista
  22. Yhyyh, mun piti osallistua, mutta en taida enää ehtiä.. ;(( Aattelin ottaa sen kuvan ku Nakal on obbari, mut se ei tullukkaa tällä viikolla.. -.- Ja oottelin kunnon ilmoja kans, nyt on tälläi tympee ilma viel.. ;o Enkä ois kumminkaa pärjänny näille muitten kuville :D Mutta onnea kaikille kisaan, ja sori kun en taida osallistua :c

    VastaaPoista